Tiistai 18.3.2014 15:24

KreaNord-ohjelmasta jaettiin 362 000 € pohjoismaisille luovan talouden hankkeille. Suomalaisia toimijoita on vahvasti mukana hankkeissa.

KreaNord-ohjelman toiseen rahoitushakuun tuli hakemuksia yhteensä 74, joista kolmelle seuraavalle myönnettiin rahoitusta:

Iron Sky Universe Oy, Suomi.  Nordic Genre Invasion (NGI), on markkinointi-, jakelu- ja yhteistyöfoorumi pohjoismaisen luovan alan sisällöntuottajille. NGIstä on tavoite tehdä vahva brändi ja laatumerkki pohjoismaisesta osaamisesta. Hankkeessa on kumppaneita Suomesta, Tanskasta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista ja sillä on laaja kansainvälinen ulottuvuus. Hankkeelle myönnetty 134 000€.

Magma Geopark, Norja. Uuden Geofood-brändin luominen kansainvälisessä Geopark-verkostossa
mukana olevien maiden kanssa. Ruokaperinteen päivittäminen yhteistyössä laajan luovan alan osaamisverkoston kanssa. GEOfood-verkostoon kuuluu kumppaneita Tanskasta,
Färsaarilta, Islannista, Norjasta, Ruotsista, Kanadasta ja Brasiliasta. Hankkeelle myönnetty 134 000€.

Iceland Design Centre, Islanti. WE LIVE HERE! on pohjoismainen yhteistyöhanke muotoilun edistämiseksi. Hankkeessa luodaan alusta, joka vahvistaa pohjoismaisen muotoilukeskusten verkostoa ja yhdistää näyttely-, tiedostus- ja suhdetoimintaa. Hanke on kansainvälistymishanke, jossa on mukana kumppaneita Suomesta, Grönlannista, Ruotsista ja Islannista. Hankkeelle myönnetty 94 000€.

KreaNord on luovien alojen ohjelma vuosina 2013-2015. Ohjelman tavoitteena on edistää pohjoismaista yhteistyötä luovalla sektorilla ja lisätä näiden alojen vaikuttavuutta sekä Pohjoismaissa että kansainvälisesti.

Pohjoismainen kulttuuripiste hallinnoi hakemuksia, mutta KreaNord-asiantuntijaverkosto
tekee rahoituspäätökset http://kreanord.org/network

Lisätietoa ohjelmasta www.kulturkontaktnord.org

 

« takaisin