TE-hallinto & Tarinateatteri

kuva

TE-hallinnon muutosprosessissa haettiin ratkaisumalleja mm. tarinateatterista.

Suurissa organisaatiomuutoksissa hyvän esimiestyön merkitys korostuu entisestään. TE-hallinnon oman muutosprosessin myötä tarvittiin uusia muutoksen läpiviennin työkaluja esimiesvalmennuksessa. Ratkaisumalleja haettiin mm. tarinateatterista.

“Isot organisaatiomuutokset vaikuttavat henkilöstöön usein myös tunnetasolla. Ne saattavat edellyttää myös asennetasolla muutosta,” näin kuvaa yksikön päällikkö Merja Ekqvist Uudenmaan ELY-keskuksesta kuluneen vuoden haasteita. TE-hallinto sulauttaa kahdeksan itsenäisen työ- ja elinkeinotoimiston tehtävät yhdeksi, koko Uudenmaan aluetta koskevaksi yhtenäiseksi palveluprosessiksi. Muutokset koskettavat kahdeksaasataa henkilöä.

Myös esimiestasolla toimivien henkilöiden määrä vähenee puoleen entisestään. “Kyseessä on iso muutos johtamisessa. Vaikka ketään ei irtisanota, on luonnollista, että näin isot muutokset johtavat epävarmuuteen ja ison joukon kohdalla myös konkreettiseen aseman menetykseen. Samalla toimintaa ohjaavan ajattelutavan täytyy muuttua.”

Muutoksien läpiviennin työkaluja suunnitellessa ratkaisun ytimeen johti eräässä esimieskokouksessa kuultu kommentti: “Ei ainakaan sitten puhuta tunteista.” Merja Ekqvist tunnisti sen avulla tilanteen suurimman haasteen: henkilöstö tarvitsi faktojen lisäksi keinoja omien huoliensa käsittelyyn. TEM:in koulutus- ja kehittämiskeskus Salmian rehtori Ari Hyyryläinen ja Uudenmaan Sateenvarjohankkeen hankepäällikkö Ilkka Haahtela olivat Ekqvistin mukana pohtimassa, miten “toisin tekeminen” saadaan toteutumaan.

Paras ratkaisu uusiin haasteisiin ja epävarmuuden käsittelyyn löytyi yhteistyöstä Humap Oy:n kanssa. Työyhteisöjä ja organisaatioita kehittävä, myös taidelähtöisiä menetelmiä käyttävä Humap ja tilaaja suunnittelivat yhdessä kehitysprosessin. Humap Arts -taidevalmentaja Jukka Virtala, joka on taustaltaan sekä tanssija että näyttelijä, rakensi yhdessä valmentaja ja kehittämiskonsultti Vesa Purokurun kanssa tarinallisen, mutta myös faktatietoa sisältävän tavan toimia.

Esimiehet kokoontuivat muutosjohtamisvalmennuksiin, joissa Jukka Virtala ja Ari Hyyryläinen näyttelivät ja käsittelivät yleisöä askarruttavat tunteet tarinoiden avulla. Huumoriakaan ei unohdettu. Tarinateatterin keinoin kysyttiin: “Entä jos minä en saakaan pitää esimiestehtävääni? Miten selviän epävarmuuden ajasta ja pettymyksistä?” Tarkoituksena oli välittää ymmärrystä siitä, että esimies ei aina selviä kaikesta ja avuttomuutta saa tuntea.

Osallistujat pystyivät tilanteita seuraamalla turvallisesti ja yksityisesti jäsentämään omaa selviytymistään ja saada siihen ratkaisuja. Case-tarinat käsiteltiin ja tilanteita pohdittiin valmennuksena esimiestyön näkökulmasta.

Kuva: pulpolux, Creative Commons