Luova Suomi

Suomalaista innovaatiopolitiikkaa on hallinnut viimeiset vuosikymmenet voimakas tutkimus- ja teknologialähtöisyys. On ajateltu, että innovaatiot syntyvät tutkimuslaboratorioissa ja yritysten tuotekehitysosastoilla ja ihmetelty mikseivät palveluyritykset panosta tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Yhtä totuutta on aina syytä epäillä. Mitä tarkoittaa esimerkiksi lääketeollisuudessa loppukäyttäjälähtöinen innovaatio? Sitäkö, että potilaat itse kehittelevät sopivia rohtoja aivan kuin surffaajat uusia ominaisuuksia lautoihinsa professori Eric von Hippelin suosikkiesimerkissä? Kiinnostavan lähestymistavan aiheeseen on esittänyt norjalainen enemmänkin aluetieteen saralla kunnostautunut professori Björn Asheim. Hän esittää, että innovaatiotoiminnan eroja eri aloilla selittää erilaiset tietämysperustat. Tietämysperustoja on kolmea eri tyyppiä: analyyttinen, synteettinen ja symbolinen.

Analyyttisessä tietämysperustassa innovaatio perustuu uuden tiedon luomiseen. Uutta tietoa luodaan tieteellisesti, formaalein ja deduktiivisin prosessein, yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön ollessa keskeistä. Tieto on muodoltaan kodifioitua kuten julkaisuja, patentteja tai manuaaleja. Tämänkaltainen innovaatio on tyypillistä esimerkiksi biolääketieteessä, bioteknologiassa ja ainakin osittain tietotekniikassa.

Synteettisen tietämysperustan innovaatiot perustuvat olemassa olevan tiedon hyödyntämiseen ja yhdistelyyn. Keskeistä on tiettyyn ongelmaan liittyvä tieto, joka on luonteeltaan induktiivista. Oleellista on vuorovaikutus asiakkaiden ja toimittajien kanssa. Tieto on muodoltaan hiljaista, tekemiseen ja käytäntöihin liittyvää. Esimerkkejä synteettisen tietämysperustan aloista ovat vaikkapa rakentaminen ja autoteollisuus.

Luovan talouden näkökulmasta erityisen kiinnostavaa on tarkastella symbolista tietämysperustaa. Symbolisen tietämysperustan innovaatio perustuu olemassa olevan ja jo yhdistellyn tiedon yhdistelyyn uusilla tavoilla. Perinteisiä lähestymistapoja kyseenalaistetaan ja vaikutteita haetaan esimerkiksi katu- ja nuorisokulttuureista tai yhtä hyvin korkeakulttuurista ja vertaisverkoista. Tieto on luonteeltaan hiljaista ja käytännön taitoihin liittyvää, myös etsintätaidot ovat tärkeitä. Symboliseen tietämysperustaan nojaavat esimerkiksi kulttuuripalvelut, markkinointi ja mainonta sekä ainakin osittain media. Lisäksi monissa kuluttajille suunnattujen muoti- ja brändituotteiden designissa hyödynnetään tämänkaltaisia menetelmiä.

Asheim monipuolistaa kuvaamme innovaatioista ansiokkaasti ja samalla epäsuorasti varoittaa monoliittisen innovaatiopolitiikan vaaroista. Oleellista on niin kansallisella kuin alueellisellakin tasolla – jonka merkitys on yhä tärkeämpää – tunnistaa erilaiset tietämysperustat ja räätälöidä toimenpiteet niiden mukaan. Esimerkiksi loputon keskustelu rakennusalan vähäisestä muodollisesta T&K-panostuksesta voidaan lopettaa ja suunnata rahoitus alalle luonteviin kehittämismalleihin. Vielä huonommin perinteinen teknologiarahoitus sopii kulttuuriin tai elämyspalveluihin. Silti niissäkin tehdään kehitystyötä ja myös niiden alojen kehitystyötä kannattaa edistää. Me emme ehkä tarvitsekaan yhtä kansallista tai alueellista innovaatiostrategiaa, vaan kansallisia ja alueellisia innovaatiostrategioita.

Juha Kostiainen