AVEKilta DigiDemo-rahoitusta nuorten työllistämiseksi
OKM on myöntänyt AVEKille 500 000 euron lisämäärärahan DigiDemo-ohjelmaan. Määräraha on tarkoitettu tuotantoyhtiöille, jotka palkkaavat nuoria harjoittelijoita tuotekehitysprojekteihin sekä nuorille alle 30-vuotiaille, jotka kehittävät uusia sisältöideoita. Hakuaika päättyy syyskuun lopussa.

AVEK myöntää tukea nuoria ammattilaisia työllistäviin projekteihin sisältötuotantoa tekevissä av-alan yrityksissä. Taiteellista tai teknistä päävastuuta tuotannosta kantavat nuoret voivat olla alle 35-vuotiaita. Tuotantoyhtiöt voivat palkata tuella yhden tai useampia nuoria tuotantoihinsa. Määrärahalla tuetaan myös alle 30-vuotiaita henkilöitä, jotka kehittävät itse uusia digitaalisia sisältö- tai palvelukonsepteja.

DigiDemon nuorisomäärärahasta rahoitetaan uudentyyppisten sisältö- ja palvelukonseptien kehittämistä (käsikirjoitusvaihe) ja demotuotantoja (tuotekehitysvaihe). Määrärahan tarkoituksena on antaa tuki tuotekehitysvaiheessa, jotta tekijät voivat valmiin käsikirjoituksen tai demon turvin lähestyä rahoittajia tai asiakkaita. Määrärahasta enintään 75 000 euroa myönnetään konseptitukena ja loput demotukena.

Avustusten myöntämisessä noudatetaan AVEKin voimassa olevia DigiDemo-tukiohjeita. Lisäksi tuen saajan tulee raportoida AVEKille työllistymiskuukaudet. Demohankkeissa yhtiön tulee käyttää vähintään 30% saadusta avustuksesta alle 30-vuotiaiden tai vastuullisissa tehtävissä toimivien alle 35-vuotiaiden alan ammattilaisten, vastavalmistuneiden tai opintojensa loppuvaiheessa olevien tai alalle harjoittelijoiksi pyrkivien työllistämiseen. Valitun nuoren tulee olla palkattuna  koko projektin keston ajan. Harjoitteluajan palkan tulee olla vähintään 1 500 euroa kuukaudessa.

Hakuaika: 1.- 30.9.2010

Hakuohjeet: http://www.kopiosto.fi/avek/digidemo/digidemo/

Lisätietoja
Milla Moilanen, puhelinaika tiistaisin kello 10-12, puh. 040 900 9199. Lisätietoja saa myös AVEKin toimistosta, puh. 09-4315 2350.


Tiedotus:
Kati Uusi-Rauva
Plikka Projects
Päätie 13 D
00590 Helsinki
mob +358-40-865 8738
www.plikka.fi